Caught in the Between paukauttaa pöytään kolmannen täyspitkänsä, nimeltään The Asylum. Julkaisunsa levy saa 22.11.2013. Miksauksesta ja masteroinnista vastasi John Ogre.

Albumi on jo ennakkotilattavissa Levykauppa X:stä naurettavan halpaan kympin hintaan: Bändiltä saa samaan hintaan.



Levy pitää sisällään 11 biisiä: Heaven Like Hell Ready and Willing House of Sorrow Horselike/Godlike The Asylum Fleshripper Warriors of the Mushroom Forest Diabolical Calculation Night of the Long Knives The Magnificent Man Towards the Grave of God



Ensimmäisenä tuoreena maistiaisena tyrkyllä olisi House of Sorrow Levyn julkaisun jälkeen olisi tarkoitus aktivoitua taas keikkarintamallakin. Tervetuloa niillekin jo etukäteen. Keikkoja, haastiksia yms. mukavaa voipi tarjoilla osoitteeseen vesa_at_disentertainment.com



Jälleen lyhyt katsaus albumiin

Kokonaisuutena tämä on varmasti meidän helpoimmin lähestyttävä levymme. Kappaleet ovat pääosin hyvin suoraviivaisia ja iskeviä. Tavaraa levyä varten kirjoitettiin aiempaan verraten aika helvetisti, osittain varmasti tuostakin syystä levylle valikoituneet 11 kappaletta muodostavat aiempaa yhtenäisemmän tyylillisen kokonaisuuden, useimpien outouksien jäätyä jo tekovaiheessa sivuun kun jo bändin sisäisesti oli poltetta soitella noita iskevämpiä ralleja. Eli toisinsanoin kyseessä on yltiökaupallinen hittialbumi, hah! Onneksi joukkoon päätyi kuitenkin jokunen vähän ”taiteellisempikin” biisi: ne kun ovat tärkeitä ns. bändin identiteetin kannalta. Tässä lyhyt katsaus siihen millainen minusta on THE ASYLUM:

 

Heaven Like Hell

Albumin avausta pidetään usein hyvin merkittävänä valintana, ja tuon voin allekirjoittaa. Itse en kuitenkaan ole pitänyt lähestymistavasta, jossa pyritään valitsemaan startteriksi joko se kaikkein isoimman hittipotentiaalin sisältävä tai vaihtoehtoisesti rivakoin ralli. Heaven Like Hell tarjoileekin suhteellisen keskitempoisissa merkeissä liikkuvan ja melodisen biisin, joka kuitenkin antaa jonkinlaista yleispätevää osviittaa siitä mitä loppulevyltä voi odottaa. Ajan myötä tästä on kyllä yksi omia suosikkejani, jotenkin tämä on aika "meidän tyylisemme" kappale. Heavy-pohjaiseen taustaan on saatu hieman ilkeyttä hyödyntämällä joitakin death metalin puolelle taittavia sointukulkuja. Tarinassa pohjaudutaan Miltonin Kadotettuun paratiisiin, kolmeen osaan jakaen. Alussa Lusifer lähtee uhittelemaan ukko isoherralle, toisessa osassa tappion koettuaan kiinnittää huomionsa ihmisiin, jotka lopussa hylätään myös kostonhimoisen jumalan toimesta. Eli se pelastuspuoli jää nyt ihmiskunnalta kokematta.

 

Ready and Willing

Tässä vaiheessa oli sitten jo mielestämme paikallaan nostaa tempoa, rivakamman death and roll-tyylisen Ready and Willingin myötä. Hyvin rokkaava kappale, joka onkin jo osoittanut toimivuutensa myös live- olosuhteissa. Vaikutepuoli on mielestäni aika selvästi johdettavissa Ruotsiin, lähinnä Entombedin ja The Crownin suuntaan. Vaikutelmaa pyrittiin kyllä edesauttamaan koettamalla tehdä vokaalisuorituksesta niin LG:tä kuin Odelta lähti. Kai tässä hitusen Motörheadiakin pystynee kuulija havannoimaan. Tarinapuolellekin ujutettiin mukaan kaikkea perinteisiä rock-aiheita - autoilua, räjähdyksiä ja sen sellaista. Kokoavana elementtinä tarinassa on eräänlainen modernin maailman spagettilänkkärityylinen yksinäisen suden kostoretki.

 

House of Sorrow

Kolmosrallina tarjoillaan omasta mielestäni yksi levyn iskevimmistä, niin riffi-, melodia- kuin vokaaliosastokin on hyvinkin tarttuvaa. House of Sorrow:n kantavana musiikillisena teemana on jonkinlainen seminopea melodiasävytteinen perusmetalli, esimerkiksi Katatonia, Babylon Whores, Sentenced, Paradise Lost tai Anathema voisivat ehkä tulla kuuntelijalle mieleen? Joillain pop-koukuilla ja nostatuksillakin kasvatellaan. Olin olevinani säveltänyt tämän rallin täysin valmiiksi ennen muille esittelyä, mutta niin vaan se soolokitaristimme Vottosen perkele onnistui taas tekemään leadeistä vähän parempia kuin mitä olin itse saanut värkättyä! Voksujakin vielä Oden kanssa pikkusen hienosäädettiin. Kappaleen tarinassa mennään, tosin hyvin löysästi, wanhan cunnon Malleus Maleficarumin maailmaan pohjautuvaan ihmispoltteluun.

 

Horselike/Godlike

Jo aiemmin omaa nimeään kantavalla ilmaiseksi ladattavalla netti EP:llä julkaistu Horselike/Godlike onkin sitten levyn ainoa varsinainen heppabiisi. Kyseinen biisi oli ensimmäisiä tälle albumille tekemiäni kappaleita ja tyylisuuntana toimii itselleni erittäin rakas keskitempoinen death metal. Vaikuttajina voisi varmaan mainita ainakin Gorefestin. Uutena ulottavuutena tälle bändille on kappaleen kertsissä havaittavissa hieman jenkkityylistä nytkyttelyrytmitystä - joskin toteutus siinäkin kyllä on erittäin death metal. Kaikkia tässä biisissä varmasti helvetisti kiinnostava lyriikkapuoli kertoo uuden ihmisiä orjuuttavan hevosdynastian synnystä ja valtaannoususta.

   

The Asylum

Levyn nimikkobiisi on levyn ensimmäinen Vottosen pääsäveltämistä. Albumin nimeksi tämä oli levyn kappaleista alkujaankin vahvin ehdokas, ulkopuolisista Catathymia roikkui työnimenä jonkin aikaa mukana. Kappaleeseen palatakseni on kyseessä melko vinksahtanut tekele, muistuttaa minua jollakin tapaa ensimmäisen levymme Equilibriumin nimikkokappaleesta. Itselleni tulee tästä tuon lievän mielipuolisen fiiliksen lisäksi musiikillisesti mieleen jonkinlainen King Diamondin ja Deathin ristisiitos. Tästä sitten lähti tuon kappaleen tarinapuolenkin eteenpäin vieminen, joten hermoparantolaanhan siinä päädyttiin. Joitain King Diamond-vokaalejakin tähän itse demotin, mutta todettiin lopulta, että eiköhän me vähäisimmilläkin vokaaleilla pärjätä kun noita ei ihan maestron tasolle omin voimin saada! 2013 Tuskan aikaan, levyn nauhoitusten ollessa sopivasti valmiit, piti kyllä kaapata King vetämään tähän kappaleeseen vähän Uninvited Guest Vocalseja, mutta eihän siitä tietenkään mitään tullut. Siksikin hieman instrumentaalivoittoisempi biisi, mutta kuten todettua niin ei tuo välttämättä mitään lisää kaipaa.

 

Fleshripper

Sitten alkaisikin levyn ns. B-puoli, joka varmaan tavanomaisesta poiketen on tämän levyn kohdalla keskiarvoltaan hitusen alkupuolta nopeampi. Fleshripper pommittaa taas melko ruotsalaisin vaikuttein, mutta nyt nimenomaan siihen vähän mädempään tavaraan pohjautuen. Täytyy myös nostaa esiin, että kyseessähän on yhtyeen ensimmäinen levylle saakka päätynyt kappale, jossa laulajakitaristimme Ode on pääasiallisena säveltäjänä. Olihan tosin Horselike/Godlike EP:llä miehen yksin kynäilemä First World Problems. Ode on Ode ja tämä kappale on siksi tietysti automaattisesti yksi levyn nopeimpia…(vaikka tämä levytetty versio on kyllä hitain miten me ollaan tätä soitettu, treeneissä on ollut hullumpaa kaahausta). Hitusen hidastellaan ja puidaan nyrkkiä välissä, mutta pääasiassa meno on melkoista munaravia. Sävellys- ja sovituspuoli meni aika nopsaan, mutta helvetin työläs ja hidas biisi tämä kyllä oli sanoittaa (ehdotin biisin valmistuttua treeneissä kuuden minuutin taukoa, jotta tehdään sanat. Taisi mennä yli 10 kuukautta, että olivat valmiit). Valmista kuitenkin lopulta saatiin, hyvää ruokahalua!

   

Warriors of the Mushroom Forest

Tämä Vottosen tekemä melodisen death metalin AC/DC-kappale on oikeastaan tosi vanhaa perua, Vottonen teki tämän yhdelle vanhalle yhtyeelleen, mutta he eivät ikinä saaneet tätä tehtyä valmiiksi. Aikani kärtettyä Vottonen sitten suostui, että sovitellaan kappaletta meidän tarpeisiimme, ehtona oli kuitenkin että aiempi nimi "Sienimetsän soturit" jää eloon. Näin sitten kävi, joskin paitsi sovitusta niin tarinaakin sijoitettiin vähän paremmin tämän bändin käsiteltäväksi sopivaksi. Eli lyriikkapuolella on päihteet enemmänkin sivujuonena. Pääasiallisesti käsiteltävänä aiheena on sota ja kuinka sen todellisuus ei vastannutkaan lapsien unelmia. Oikeastaan tapahtumien ajallinen ja maantieteellinen sijoittuminen lyriikkoja tehdessäni pohjautui vanhoihin Vietnam-leffoihin, mutta noin pohjimmiltaan aihepiiri toki on laajemminkin tulkittavissa. Lyriikkahommia en kuitenkaan itse pidä tässä kovinkaan merkittävänä, pääosassa on mielestäni varsin iskevä toteutus. Luulisi toimivan livenä komeasti.

 

Diabolical Calculation

Sitten koettaakin aika matkata energiantuotannon kovaan ytimeen, jossa hommat eivät tällä kertaa mene ihan putkeen. Maailmanloppua kohti laukataan, kun ihmiskunnan tarpeita pyritään täyttämään pysähtymättä sen kummemmin harkitsemaan. Onhan tuo numeroiden kanssa pelaaminen toisinaan aika mystistä tiedettä, tunnetustihan esimerkiksi 18 onkin oikeasti 9. Tämä on kyllä kiistatta melko outo biisi niin yhteen nivotuilta ideoiltaan kuin rakenteeltaankin, kaikessa oveluudessaan siis melko "perinteinen" CitB-värssy. Tyylillisesti puhutaan jonkinlaisesta lupsakan keskitempoisesta thrash/heavy-yhdistelmästä. Voisin hyvin kuvitella biisin olleen ekalla levyllämme. Kyseessä varmaan on kokonaisuudessaan yksi levyn vaikeiten lähestyttävimpiä kappaleita, mutta kun biisinkirjoitus eteni lopulliseen muotoonsa niin ainakin itse oltiin heti sillä fiiliksellä, että hyvin toimii ja tämä on tässä. Olen kyllä itse vähän katkera, että kappaleen introna ollut, hetkellisiä nauhoitussoftaongelmia kuvannut, ”Alkaa mennä vähitellen noitatieteen puolelle” tipahti jossain välissä pois lopulliselta audioraidalta. Olisi siinä ainakin ollut ulkkareille kummasteltavaa.

 

The Night of the Long Knives

Tulevaisuuden visioiden jälkeen voikin palata ajassa vuoteen 1934 ja pitkien puukkojen yöhön. Vottosen säveltämä ralli on yksi henkilökohtaisia suosikkejani levyltä, erittäin rivakka ja iskevä biisi. Työnimenä taisi kulkea "rässipunkki", ja vaikka biisiin lopulta noita melodisia elementtejä aika paljon eksyikin, niin melko suoraviivaisesta kappaleesta puhutaan. Lyriikkapuolella aihetta käsitellään Diabolical Calculationin tapaan jälkiviisaasti osoitellen. eli kuinka tulipalot kannattaa pyrkiä sammuttamaan jo alkuvaiheessa. Jos ei kiinnosta niin pahimmassa tapauksessa kohta roihuaa koko maailma. Eli ei tämän aiheen käsittelystä näillä lyriikoilla nyt pitäisi Antifaa kimppuunsa saada, tosin sen verran ovelia tulkitsijoita ovat, että vannomatta paras.

The Magnificent Man

Sitten onkin luvassa levyn lyhin kappale, nopeaa koohotusta, ja tiukkoja temmonvaihtoja. "Hienossa miehessä" yhdistellään grindiä ja jammailua tavalla, joka tuo mieleeni vaikkapa Carcassin ja Xysman, eli suunnanmuutokset poukkoilevat päättömästi kuin hirvi moottoritiellä! Aika rivakasti pääosin mennään, mutta sitten kiskaistaankin se Black Sabbath takataskusta. Tämän aasinsillan kautta voidaankin mennä sanoituspuoleen, johon starttina olleen otsikon pohjalta tuli lähdettyä hakemaan aika suoraa BS:n The Wizard-henkistä rip off-tarinaa. Tuostahan on kaksi tarinaa, toisen mukaan biisi kertoo Gandalfista ja toisen mukaan huumekauppiaasta. Vastaavan tasoisen legendan keksimiseen ei mennyt minulla kauaa. Närpiön Nuuskakuninkaaseen pohjautuen tarinan päähenkilö levittääkin iloa, palveluita ja hyvää oloa kanssaihmisilleen. On se hieno mies.

 

Towards the Grave of God

Levyn päättäjänä palataan takaisin alkuun, eli melodisen metallin puolelle. Tästä biisistä itselleni päällimmäisenä on mielessä helvetin pitkään kestänyt tekoprosessi. Kun yleensä meidän biisit valmistuvat sävellyksiltään ja sovituksiltaan suhteellisen nopeasti niin tämä ralli kyllä seilasi edes takaisin aivan helvetin pitkään. Riffejä ja melodioita tuli tehtyä tätä varten varmaan 4-5 biisin verran, välissä kappaleesta oli jo muotoutumassa 8 minuuttinen fiilistelyjammailu, mutta sitten puolet osista lensi jorpakkoon. Ainoastaan biisin kertsin perussointukulku pysyi mukana alusta loppuun, muut osat vaihtuivat tai hyllytettiin vähintään kertaalleen. Introa on kyllä tullut jo monta vuotta sitten bassoteltua pikkukeikoilla nimellä ”The Ballad of Kenneth Pinyan”. Kuitenkin tässä vaiheessa on vähän sellainen olo, että oman lopullisen mielipiteeni tästä kappalekokonaisuudesta voin antaa vasta joskus vuoden kuluttua, kun on saanut jonkin aikaa totuttautua siihen, että tällaiseksi se nyt sitten päätyi. Kivoja juttuja tässä ainakin on, tulee ysärimetallin helmet mieleen. Lyriikkapuolella tehdään, nimensä mukaisesti, matkaa kohti tuonelaa ja siellä odottavia hautajaispippaloita. Pitkään tuli arvottua, että kumpi lopettaa levyn, tämä vai nimibiisi. Lopulta kuitenkin koin vahvemmaksi kokonaisuuden kannalta tehdä niin, että ”The Asylum” lopettaa ns. A-puolen ja ”Towards the Grave of God” B-puolen ja koko levyn. Hiton monta kertaahan tätä on tuotantovaiheessa tullut kuunneltua eri perin ja tämän valinnan takana seison yhä. Niin juu, levyhän mitoitti itsensä vinyylimittaan sopivaksi (ihan ok pituus meidän musalle nyt kun mennään ehkä hiukan normia rivakammin. Keskitempoisemmissa kokonaisuuksissa pitemmätkin albumimitat ovat/olisivat minusta meille ihan ok). Tämänkin takia asemoitiin nyt kokonaisuus A ja B puolienkin mukaan, vaikka meidän kautta ei ainakaan tule kuin CD julkaisu. Joten jos joku tahtoo rykäistä tästä vinyylipainoksen ulos niin winkwink!